Baltiansaksalaiset maanomistajat ja aateliset kävivät 1700- ja 1800-luvuilla Venäjän keisarikunnan kanssa ahkerasti kauppaa, mm. Virumaalla poltettua viinaa Pietariin vieden. Tuolloin he rakensivat Pohjois-Viroon koko joukon kartanoita, joista osa tuhoutui joko vallankumouksen, sotien tai neuvostomiehityksen aikana, mutta joista monet on onneksemme entisöity uhkeaan asuunsa.
Virumaalla oli 1900-luvun alussa herras- eli ritarikartanoita ja niiden sivutiloja peräti 190, pappiloita 12 ja karjakartanotiloja noin 70. Tänään voi kulttuuriharrastaja bongata seudulta yli 30 erilaisiin käyttöihin kunnostettua aikakausiensa helmeä. Osa on yksityisomistuksessa, jolloin niihin voi päästä tutustumaan vain, mikäli omistajat järjestävät tilallaan esim. pääsymaksullisia puistokonsertteja. Osa taasen on käytössä paikallisen kunnan tai kaupungin koulu-, päiväkoti- tai vanhusten päiväkeskustiloina. Listaus Länsi-Virumaan ja Itä-Virumaan kartanoista kuntokuvauksineen löytyy vironkieliseltä sivustolta – oma artikkelimme esittelee niistä matkailullisen ”Top 8” -valikoiman.
Jänedan kartano
Ensimmäinen puinen päärakennus valmistui Jänedan kartanoon 1500-luvun alussa, ja sen jälkeen tiluksia ehtivät hallita lukuisat eri suvut kuten von Taubet ja Löwensternit sekä varakas kreivi von Rehbinder. V. 1833 Jäneda siirtyi von Benckendorfien suvulle, ja tuolta ajalta ovatkin peräisin sen tärkeimmät sivurakennukset. Punatiilinen – jugendia ja uusgotiikkaa keskiaikaiseen linna-arkkitehtuuriin yhdistelevä nykyinen päärakennus valmistui v. 1915.
Historiankirjoihin kartano on tosin jäänyt päärakennuksen valmistumisesta vain neljää vuotta myöhemmin kuolleen Johann von Benckendorffin lesken, Maria Zakrevskaja-Benckendorff-Budbergin seikkailullisen elämän myötä. Hän tuli sotkeutuneeksi muun muassa Leniniin murhayritykseen ja oli kirjailijoiden Maksim Gorkin ja H.G. Wellsin rakastajatar. Tänään kartanossa toimii kirjasto, konserttisali, talliravintola ja käsityökeskus sekä hiljattain edesmenneen säveltäjä Urmas Sisaskin tähtitorni-työateljee.
Palmsen kartano
Ennen v. 1919 valtiollistamista Palmsen kartano kuului lähes 250 vuoden ajan von der Pahlenin aatelissuvulle, joka toi nykyisin Lahemaan kansallispuistona tunnettavalle seudulle paljon mainetta ja tunnustusta. Esimerkiksi Alexander von der Pahlen oli keskeinen henkilö seudun halki 416 km matkalle vain 15 kuukaudessa rakennetun Tallinna-Pietari -rautatien syntytarinaa.
Palmse on yksi harvoista kartanoista Virossa, joka on entisöity kokonaisuutena eli lähes kaikkine piharakennuksineen. Sen barokkityylisen ja nyt museona toimivan päärakennuksen, talvipuutarhan, nykyisin kesäkahvilana palvelevan entisen uimarakennuksen ja lukuisten paviljonkien kunnostustyöt alkoivat, kun kartano siirtyi kansallispuiston hallintaan v. 1972. Työ viimeisteltiin 13 vuotta kestäneen urakan kruunuksi antiikkihuonekaluilla, joista osat ovat kuuluneet tänäkin päivänä Saksassa elävälle von der Pahlenien suvulle.
Sagadin kartano
Ensimmäinen maininta Sagadin kartanosta on jo v. 1449, mutta sen kukoistusaikaa oli 1700-luvun jälkipuoli sekä sitä seurannut vuosisata, jolloin kartanoa hallitsi saksalaissyntyinen von Fockien suku. Samassa yhteydessä päärakennuksen ulkoasu muuttui rokokootyylisestä uusklassismiin ja ranskalaistyylinen puutarha englantilaisemmaksi puistometsäksi. 1980-luvun lopulta lähtien kartano on ollut Viron metsähallituksen eli RMK:n hallinnassa. Siksi onkin tavallaan luonnollista, että kartanon vanhassa vaunuvajassa toimii nykyään Viron Metsämuseo ja toisessa sivurakennuksista luontokoulu.
Kartanon päärakennuksen kahdeksi siiveksi, herran ja rouvan tiloiksi keskeltä jakavassa juhlasalissa on v. 1894 valmistunut ja vajaata sataa vuotta myöhemmin entisöity kattomaalaus. Se on yksi kauneimmista ja suurimmista lajissaan koko Virossa. Museotoiminnastaan huolimatta päärakennusta voi nykyään vuokrata myös häiden tai eri kulttuuritapahtumien järjestämiseen. Juhlasalin takaseinän pariovista pääsee uusrenesanssityyliselle terassille, josta avautuu näkymä romanttiselle puutarhalammelle.
Vihulan kartano
Rakennustensa määrän ja tiluksiensa vaihtelevien luonnonmuotojen ansiosta kenties jopa yli 800-vuotiaan historian omaava Vihula on eräs Viron vaikuttavimmista kartanokokonaisuuksista. Nykymuotoonsa barokkityylinen kartanon ydin rakennettiin 1800-luvun alkupuolella – sen jälkeen, kun Alexander von Schubert oli hankkinut tuolloin velkaantuneen tilan huutokaupasta perheelleen. Päärakennus valmistui 1880-luvulla preussilaista syntyperää olleen virolaisen arkkitehdin Friedrich Modin piirustusten mukaan.
Neuvostoajasta Vihulan historiatiedot eivät paljoa kerro, mutta v. 1982 tapahtuneen ja tuolloin vanhainkotina käytössä olleen kartanon tulipalon jälkeen paikallinen kolhoosi alkoi kunnostaa rakennuksia. Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeen suomalaisomistuksessakin käväisseen kartanon uusi syntymä koettiin v. 2008-2012, jolloin nykyinen tanskalaisomistaja teetätti kartanoalueen yli 20 rakennukselle mittavan entisöinnin – lisäten niihin samalla nykyaikaisia toiminnallisuuksia.
Sakan kartano
Myös Sakassa omistajat vaihtuivat tiuhaan 1600- ja 1700-luvuilla ennen kuin tilukset siirtyivät baltiansaksalaisen Löwis of Menarin suvulle. Heidän rakennuttamaan valmistui v. 1864 uusrenessanssin tyylinen kaksikerroksinen herraintalo. Sakan viimeinen isäntä ennen toista maailmansotaa oli Hermann Löwis of Menar – olemukseltaan vaatimaton kartanonherra ja mm. paikallisen palokunnan esimies, joka myös opetteli viron kielen ja keskusteli sillä sujuvasti kyläläisten kanssa.
Neuvostoliiton rajavartioston poistuttua Sakalta v. 1992 kartano jäi ilman hoitoa. Rakennuksia koettelivat ilkivallan tekijät ja sään haltijat. Viron valtio myi herraintalon, upseerien asuintalon ja autotallien rauniot v. 2001 huutokaupalla nykyiselle omistajalle Tõnis Kaasikule, joka 30 v. aiemmin maantieteen opiskelijana sattui pidätetyksi aivan Sakan tuntumassa ”kielletylle raja- eli rannikkoalueelle tunkeutumisesta”. Kaasik on investoinut hurjasti herraintalon kunnostukseen ja sen sviittien irtaimiston hankintaan, sillä kuten hän itse on todennut: ”Saka on törmärannikon helmi, joka ansaitsee parempaa.”
Mäetagusen kartano
Yhtä monen kivenheiton päässä Suomenlahdesta kuin Peipsijärven rantadyyneistäkin sijaitsee 1700-luvun lopun kartanomiljöö, jonka ensimmäiseksi omistajaksi historiankirjat mainitsevat vuodelta 1542 Peter von Tiesenhausenin. Suuressa Pohjan sodassa maan tasalle poltetuksi tulemisen ja eräiden muiden vaiheiden jälkeen tänään 14 rakennuksesta koostuva Mäetagusen kartano päätyi v. 1736 Otto Fabian von Rosenille, joka oli viraltaan Liivinmaan maaneuvos ja sotilasarvoltaan Venäjän keisarikunnan kenraalimajuri.
Von Rosenien lähes 200 vuotta kestäneellä omistuskaudella kartanon klassismityylinen päärakennus muutti hieman ulkomuotoaan vuosien 1820 ja 1890 uudistustöiden saatossa – ensin mainittu jälleen tulipalon vuoksi. Noilta ajoilta periytyykin herraintalon nykyinen ilme. Sen komistuksia ovat yhä eteisaulan kattomaalaus sekä loiston päiviltä säilyneet kaksi pronssista leijonaveistosta. Nykyinen kartanohotelli toimii entisen vaunutallin tiloissa ja kylpylä on puolestaan toteutettu vanhan talvipuutarhan rakennukseen. Päärakennuksen toisessa kerroksessa järjestetään nykyisin kulttuuritapahtumia sekä yksityistilaisuuksia kuten häitä.
Oru-puiston kartanopalatsi
Rikkaan pietarilaisen kauppiaan Grigori Jelissejevin kesäasunnokseen v. 1899 rakennuttama Orun kartanopalatsi on monien mielestä ollut yksi kauneimpia Virumaalla koskaan sijainneita rakennuksia. Italialaisen uusrenessanssin tyylinen, kolmikerroksinen ja useita parvekkeita käsittänyt 57-huoneinen herraintalo sekä sitä ympäröinyt lähes 100 hehtaarin puisto maksoi väitettävästi valmistuessaan viisi miljoonaa kultaruplaa. Osa puistosta sommiteltiin ruusupenkkejä ja pensasaitoja myöten sopimaan yksiin rakennuksen arkkitehtuurin kanssa.
Jelissejevin paettua Venäjän vallankumousta Pariisiin ja palatsin jäätyä heitteille, ostivat kolme virolaista teollisuusmiestä kiinteistön ja lahjoittivat sen v. 1934 Viron valtiolle. Palatsia ja sen ympäristöä muokattiin ”virolaisemmaksi” mm. terassien, paviljonkien (joista yksi, Pääsupesa, on yhä tallella rantatörmän reunapuistossa) ja virolaisten huonekalujen avulla. Pian keskuslämmityksen ja sähkövalaistuksen kaltaisin mukavuuksin varustettu talo luovutettiin Viron presidentin Konstantin Pätsin edustuskesäasunnoksi. Elokuussa 1936 Suomen presidentti P.E. Svinhufvud vieraili Orussa ja kehui näkemäänsä.
Tänään voimme ihailla palatsia sen alkuperäisellä paikallaan vain 3D-virtuaalilasien avulla, sillä ensin se poltettiin punajoukkojen toimesta elokuussa 1941. Hävitystyön viimeistelivät saksalaiset räjäyttämällä palaneet rauniot ilmaan vuonna 1944.
Kukrusen kartano
Ensimmäiset kirjalliset maininnat Kukrusen kartanosta ovat vuodelta 1453, mutta nyt näkemämme päärakennus on rakennettu seudulla keskeisen von Tollien suvun toimesta useassa osassa 1700- ja 1800-luvuilla. Ensin kohosi kivirakennuksen keskimmäinen, barokkityylinen yksikerroksinen osa. Sen jälkeen molempiin päätyihin lisättiin laajennusosat, mikä lisäsi kokonaisuudelle arkkitehtuurillista klassismin ilmettä. Vasen siipi korotettiin 1800-luvulla lopulla vielä kaksikerroksiseksi.
Nykyään kartanossa toimii Polaarmõis-niminen museo, jossa voi tutustua yhden omistajasuvun jäsenen – Eduard von Tollin arktisille alueille ulottuneen tutkimusmatkailun tarinoita ja varusteita. Hermann von Toll sen sijaan teki Itä-Virossa pioneerityötä tutkimalla palavankiven kaivostoiminnan mahdollisuuksia
