Virumaa on mainio ja moni-ilmeinen kohde luontomatkailijalle. Viron kuudesta kansallispuistosta sijaitsee seudulla peräti kaksi – Lahemaa lännessä sekä Alutaguse idässä. Tässä tekstissä kerromme hiljattain 50. syntymäpäiväänsä viettäneestä Lahemaasta.

Lahemaa sijaitsee Tallinnasta tunnin ajomatkan päässä. Sen 72 500 hehtaarin laajuinen alue alkaa jo hieman ennen Virumaata eli Harjumaan maakunnan puolelta. Puiston maisemia hallitsevat pohjoinen poimuileva rannikko, sen kalastajakylät (mm. Altja kesäkievareineen sekä Käsmu jokakesäisine Viru Folk -musiikkitapahtumineen), kivikkoiset rannat sekä kartanotiluksia ympäröivät metsät ja suoalueet. 

Vuonna 1971 koko entisen Neuvostoliiton ensimmäisenä perustetun puiston eläimistöä ovat mm. hirvet, ketut, ilvekset, villisiat mutta paikoin myös karhut ja muut metsän lajit. Seutu on Euroopan merkittävintä metsiensuojelualuetta, ja sieltä on luetteloitu yli 800 eri kasvilajia. Lahemaalla sijaitsee myös sellaisia aarnialueita, joille saa mennä vain luonto-oppaan kanssa.

Käsmun kivikylvös Foto: Visit Estonia / Kaarin Vask

Lahemaan vierailu- eli luontokeskus sijaitsee Palmsen kartanossa ja on avoinna ympäri vuoden. Sagadin kartanon yhteydessä toimii puolestaan Viron metsätalouskeskus RMK:n metsämuseo. Sen näyttelyissä voit tutustua alueen luontoon, sieniin ja muihin metsänantimiin sekä paljon muuhun mielenkiintoiseen. Sagadista voit myös vuokrata polkupyörät, joiden avulla voi lähiseutuihin tutustua mukavasti.

Selkeästi merkityt luontopolut ja patikointireitit sekä toimivat retkeilypalvelut ovat keskeinen osa Lahemaan kansallispuiston tarjoamaa vierailukokemusta. RMK:n nuotiopaikoilla on hyvin hoidettuja ulkokäymälöitä, ja läpi kolmen Baltian maan on mahdollista kulkea noin 20 km pituisiin osuuksiin jaettua Metsä-vaellusreittiä myöten. Reitin varrella toimii joukko Hiker-Friendly -matkailupalvelujen tarjoajia. 

Lahemaata halkoo Tallinnasta Narvaan ulottuva rautatie. Pakkaa siis varavaatteet ja matkatarpeet satulalaukkuihin, osta pyörälle alennuslippu ja tule Virumaan sydämeen junalla. Voit yhdistää kartano- ja kylpylälomaasi vaikkapa ajelun juna-asemalta joko majapaikkaasi, kohti koillisen rannikkotörmää tai kansainvälistä Eurovelo 13 -pyöräilyreitistöä upeita maisemia ihastellen.

Kehämäisillä luontopoluilla vältät saman taipaleen tallaamista

Tai jos olet liikkeellä (matkailu)autolla, pysähdy ja jaloittele pari kilometriä jollain kehämäisistä eli lähtöpisteeseen palaavista luontopoluista. Lahemaan ympäristössä niitä sijaitsee mm. Käsmussa, Oandussa ja Seljamäellä. Lue aiheesta lisää Visit Estonian sivulta.

Ja ennen kuin lähdet merkatuilta poluilta syvemmälle metsään tai rantaniityille, harrastamaan esim. lajibongausta, tutustu Viron ympäristöviraston havainnolliseen luonnon- ja maisemiensuojelualueiden nettikarttaan. Se kulkee näppärästi mukana puhelimessakin. Karttaan on merkitty eläinten pesintäkausien aikoina vomassa olevat paikalliset luonnossa liikkumisen rajoitukset.

Ajoittaiset luonnossaliikkumisrajoitukset merkittynä nettikarttaan keltaisella – lähde: www.kaitsealad.ee

Ja edellistä kohtaa huomioidenkin mikä tärkeintä – kun pääset perille luonnon helmaan, hengähdä syvään ja anna ajatustesi irtautua arjen kiireistä. Nauti hetkestä sekä siitä, mitä näet ja kuulet ympärilläsi – anna virumaalaisen luonnon lumota.